Uusi sääntökirja julkaistu

Kansainvälisen jääkiekkoliiton sääntökirja kausille 2018-2022 on julkaistu. Keskeisiä sääntömuutoksia uudessa sääntökirjassa: Säännöissä painotetaan enemmän tekoa kuin seurausta. Loukkaantuminen ei enää ole määräävä tekijä isoa rangaistusta arvioitaessa. Vastustajan piittaamaton vaarantaminen avainasemassa, ei ainoastaan loukkaantuminen. Uusi sääntö: Myöhästynyt taklaus. Kun kiekko on

Kauden päättäjäiset

Mikkelin jääkiekkotuomareiden kauden päättäjäisiä vietettiin perjantaina 25.5.2018. Ohjelmassa oli kauden aikana ansioituneiden jäsenten palkitsemista sekä rauhallista yhdessäoloa huonepakopelin ja saunan merkeissä.  Kausi 2017-2018 päätettiin asian mukaisella tavalla, mutta samalla valmistauduttiin jo tulevan kauden haasteisiin. Kauden päättäjäisissä yksi tärkeimmistä hetkistä on

Pääsiäisen kiireet

Pääsiäinen on rauhoittumisen aikaa, mutta Mikkelin jääkiekkotuomareille pääsiäinen tarkoittaa normaalisti kiireistä aikaa. Mikkelissä pelataan kaksi kansainvälistä junioriturnausta, mikä tarkoittaa yhteensä 98 ottelua – 196 tuomaritapahtumaa neljään päivään. Joku voisi sanoa, että kiirettä pitää. Rakkaudesta lajiin kuitenkin tätä tehdään ja kohta